October 2018
Lontoon kuulumisia
01/10/18 19:35
Tein syyskuussa viikonloppuretken Lontooseen katsomaan musikaaleja sekä osallistumaan konferenssiin London College of Musicissa aiheena ‘Teaching Singing in Higher Education’. Lauantai oli osaltani melko turboahdettu. Lensin aamulla Helsingistä Heathrow’lle, josta riensin konferenssipaikalle Länsi-Lontoossa sijaitsevaan Ealingiin. Konferenssiin jälkeen köröttelin kohti West Endiä, jossa pääsin nauttimaan vihdoin Book of Mormonista. Musikaali oli parasta ja varmaan hauskinta musiikkiteatteria, mitä olen nähnyt, joten pelkoni katsomoon nukahtamisesta ei ollut lähelläkään toteutumista. Öistä bussimatkaani kohti Itä-Lontoossa sijaitsevaa hotelliani säesti vilkkuviin valoihin sonnustautunut kilometrien pituinen letka syöpäjärjestöä tukevia kävelijöitä.
Konferenssin ohjelma oli kiinnostava. Oli myös mukavaa päästä keskustelemaan sikäläisten kollegoiden kanssa. Se antoi hyvän katsauksen laulunopetuksen tilaan ja haasteisiin Britteinsaarilla. Opettajat kertoivat esimerkiksi suurten lukukausimaksujen aiheuttaneen opiskelijoiden tason muuttumisen aiempaa vaihtelevammaksi. Ehdin ilokseni tapaamaan myös Jenevora Williamsin, jonka kanssa suunnittelemme parhaillaan kurssia Helsinkiin ensi kesälle. Williams on lasten ja nuorten laulunopetuksen (ja aika monen muunkin asian) huippuasiantuntija, joka saadaan nyt ensimmäistä kertaa Suomeen.
Gillyanne Kayesin esitelmä aloitti konferenssin. Siinä käytiin läpi kaikkia mahdollisia osa-alueita, jotka liittyvät laulunopettajan työhön. Sen jälkeen Janice Chapman pohti omassa esitelmässään, pitäisikö tämänhetkistä opetusmallia jotenkin muuttaa. Chapmanin pitkän uran aikana kertyneet näkemykset ja esimerkit tekivät esitelmästä oikein viihdyttävän.
Denise Borland ja Ali Bell esitelmöivät yksityistunnin psykologiasta. Heidän näkemyksiinsä oli helppo yhtyä. Keskustelu fyysisestä kosketuksesta opetuksessa ja siihen liittyvistä rajoista oli tärkeä ja perusteltu. Johan Sundberg piti itselleni kovin jo tutun esitelmän, jossa purettiin joitakin laulunopetukseen liittyviä myyttejä tutkimuksen valossa. Odotin jo innokkaana lisää tietoa hänen ja Brian Gillin tekemästä nenän onteloiden resonanssivaikutuksiin keskittyneestä tutkimuksesta, mutta joudun vielä valitettavasti odottamaan sitä lisää.
Mielenkiintoinen esitelmä oli Tori Burnayn selvitys BAPAMin (British Association for Performing Arts Medicine) uudesta aloitteesta esiintyjien äänen kuntoutuksesta. Briteissä lääkärit, puheterapeutit ja laulunopettajat toimivat enemmän yhteistyössä ääniongelmista kärsivien esiintyjien hoidossa. Tämä olisi kovin tervetullutta Suomeenkin.
Susan Yarnall, joka toimii parhaillaan EVTAn (European Voice Teachers Association) puheenjohtajana esitelmöi energisesti eurooppalaisesta laulupedagogiikasta. Esiin nousivat muun muassa lukuisten termien viidakko, jossa sama termi saattaa tarkoittaa eri maissa aivan eri asioita. Susan nosti vähän kuin ohimennen esiin ongelmallisena sen, että hänen tietojensa mukaan Alankomaissa on korkeakouluja, joissa opettajilta vaaditaan osaamista jostain tietystä metodista. Susan taisi mainita tässä tapauksessa Estillin. Olen samaa mieltä, että se on ongelmallista. Yhtä ongelmallista on se, jos Estillin, CVT:n tai jonkin muun tekniikan opiskelu katsotaan opettajalle haitaksi. Esimerkiksi Suomen ainoassa musiikkiyliopistossa Taideyliopistossa ei työskentele vähäisiä tuntiopettajuuksia lukuunottamatta yhtäkään valtuutettua CVT-opettajaa (itse olen ollut ja olen tällä hetkellä tuntiopettajana, koska joidenkin aineryhmien opiskelijat saavat pyytää itse haluamiaan opettajia talon ulkopuolelta). Jollekin saattaisi tulla tästä käsitys, että juuri CVT-täydennyskoulutus katsotaan Taideyliopistossa epätoivottavaksi.
Konferenssin lopuksi keskustelimme ryhmissä siitä, mitä tietoja ja erikoisaloja laulunopettajan tulee hallita sekä mitkä taidot ovat välttämättömiä työssämme. Lopuksi ryhmien vetäjät kävivät läpi lyhyesti keskustelumme pääkohdat. Kaikilla ryhmillä oli melko samanlaisia näkemyksiä. Esiin tulivat mm. opettajan oma laulutaito, eri tyylilajien hallinta, anatomian ja fysiologian, akustiikan, oppimispsykologian sekä motorisen oppimisen periaatteiden hallitseminen.
Eräs aihe, minkä me laulunopettajat usein unohdamme on ammattimme suhde yleiseen pedagogiikkaan sekä alamme yhteiskunnallinen merkitys ja sen kriittinen tarkastelu. Pedagogiikka jää siis helposti äänihuulten, formanttien ja hengityksen jalkoihin. Toivoisin, että aihetta nostettaisiin aktiivisemmin keskusteluun. Nytkin mainitsin kyllä asiasta ryhmäkeskustelussamme, mutta se jäi sitten valitettavasti pois yhteenvedosta. Mutta ehkä kun jotain asiaa riittävän kauan jankkaa pinnan alla, niin joku toinen keksii sen omana ideanaan ja laittaa pyörät pyörimään.
Kaiken kaikkiaan Lontoossa oli hauskaa ja odotan seuraavaa konferenssia jo malttamattomana. Se lienee viimeistään ensi kesänä Kööpenhaminassa järjestettävä PEVOC. Onko muita lähtijöitä?
Comments