hengitys
Mitä laulunopettajan pitäisi tietää anatomiasta ja fysiologiasta?
02/11/18 17:05
Ensin on hyvä ymmärtää, että ei ymmärrä paljoakaan eikä yksiselitteisiä vastauksia ole. Tästä oiva esimerkki itselleni on ollut Ingo Titzen Principles of Voice Production -opus. Olin oppinut aiemmin, että Bernoullin efektin vuoksi äänihuulet värähtelevät. Titze kuitenkin esittää, että se ei voi yksinään selittää jatkuvaa värähtelyä (Titze 2000, 88-89). Pelkästään äänihuulten toiminta on jo niin monimutkainen asia, että sen syvällinen ymmärtäminen vaatii paljon paneutumista. Itse joudun palaamaan samoihin lukuihin aina uudestaan ja uudestaan. Joka kerta kuitenkin ymmärrän vähän perusteellisemmin. Auttaako se minua laulamaan paremmin? Ei yhtään! Entä opettamaan? Mahdollisesti. On hyödyllistä ymmärtää, miten asiat toimivat. Laajempi ymmärrys ruokkii luovuutta ja erilaisten opetusmenetelmien kehittämistä. Suoria vastauksia kirjoista ei juurikaan löydy. Ja jos löytyy, niin ne ovat usein puolitotuuksia tai spekulointia.
Äänentuottoon osallistuvat kehonosat voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: keuhkot (voimanlähde), äänihuulet (äänilähde) sekä ääntöväylä (suodatin). Keuhkoista tuleva ilmavirta saa äänihuulet värähtelemään synnyttäen äänen ja ääntöväylä voimistaa ja suodattaa sen. Prosessi ei ole kuitenkaan lineaarinen, vaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ääntöväylä esimerkiksi vaikuttaa äänihuulten toimintaan ja ääntökynnykseen (Titze & Verdolini Abbott 2012, 286-310).
Äänihuulivärähtelystä on mielestäni hyvä ymmärtää vähintään se, että värähtelynopeus vaikuttaa äänenkorkeuteen. On myös hyödyllistä tuntea suurin piirtein äänihuulten rakenne sekä tietää niiden kiinnittyvän eri tavoin liikkuviin rustoihin. Laulajan ja usein opettajankin kannalta on kuitenkin melko yhdentekevää, mitkä lihakset tarkalleen liikuttavat mitäkin kurkunpään osaa. Ymmärrys siitä, että laulaessa kurkunpään osien täytyy päästä liikkumaan eri asentoihin, riittää aika pitkälle. Yksi asetus tai tietynlainen lihasjännitys saattaa toimia yhdenlaiseen äänenkorkeuteen ja -laatuun, mutta toisenlaiseen äänenkorkeuteen se saattaa olla aivan väärä. Samankaltaisen äänenlaadun tuottamiseen saattaa hyvinkin olla myös erilaisia strategioita sekä yksilöllisiä eroja.
Monet ovat saattaneet kuulla CT- ja TA- eli cricothyroid- ja thyroarytenoid -valtaisuudesta puhuttaessa rekistereistä. Yksinkertaistetusti ajatus on, että pää-ääni, falsetto tai M2 on CT-valtainen ja rinta-ääni tai M1 on TA-valtainen. Vaihtaakseen sujuvasti rekisteristä toiseen, täytyisi lisätä toisen aktiivisuutta ja vähentää toisen. Onko tästä tiedosta jotain hyötyä? Ei mielestäni yhtään mitään. Kaiken lisäksi se on väärin. CT:n aktiivisuus näyttäisi riippuvan ennen kaikkea äänenkorkeudesta, ei -laadusta (ks. Kochis-Jennings 2008, Hull 2013).
Entä mitä tulisi tietää hengityslihaksista? Ehkä voi olla ihan hyödyllistä vilkaista anatomian kirjaa saadakseen ainakin jonkinlaisen käsityksen siitä, millaisia lihaksia keskivartalosta löytyy. Monella laulajalla on kovin epämääräinen käsitys palleasta, joten sen muoto, sijainti ja kiinnityskohdat on hyvä tietää. Oleellista on ymmärtää, miten hengitys toimii ja mikä pallean rooli siinä on. Vaikeiden lihasten nimien kertominen laulajalle ei kuitenkaan auta tätä laulamaan yhtään paremmin. Vaikka opettaja tuntisi kaikkien kehon lihasten nimet, ei siitä ole mitään hyötyä ellei ymmärrä ilmanpaineen erojen merkitystä.
Leuan ja kielen toiminnan ymmärtämisestä on apua ääntöväylän akustiikan hahmottamisessa. Itse en muista kovinkaan montaa sen alueen lihasta nimeltä, mutta tiedän, miten eri osat liikkuvat ja millaisia laulamisen kannalta oleellisia muotoja ääntöväylällä on mahdollista tehdä. Joka tapauksessa yksittäisen lihaksen toimintaan keskittyminen on huono harjoitusstrategia. Vai oletko kuullut, että joku olisi oppinut kävelemään keskittymällä reisilihastensa toimintaan? Tärkeämpää on tuntea ääntöväylän akustiikkaa sen verran, että tietää perusteet resonansseista ja formanteista sekä ymmärtää niiden merkityksen laulamisessa.
Ylipäänsä kehon toimintaan liittyvien yksityiskohtien kanssa on hyvä miettiä, mikä niiden funktio äänen toiminnan kannalta on. Kokonaisuus on yksityiskohtia oleellisempi. Aikaisemmassa postauksessani kävin läpi hengitystä. Periaatteessa ei ole väliä, miten tasainen subglottinen paine saadaan aikaiseksi, kunhan se jotenkin onnistuu. Toki opetuksessa kuitenkin yleensä etsitään jollain tavalla vaivattominta tapaa. Ehkä kirjoituks(i)eni tärkein pointti on se, että tietoa on paljon ja mikään ei ole yksiselitteistä. Ristiriitaisiakin näkemyksiä löytyy, joten mitä enemmän lukee, sitä enemmän oppii kriittisyyttä. Se hyödyttää lopulta omaakin osaamista ja laulamista.
Lähteitä:
Hull, Darcey Marie (2013). Thyroarytenoid and cricothyroid muscular activity in vocal register control. University of Iowa.
Kochis-Jennings, Karen Ann (2008). Intrinsic laryngeal muscle activity and vocal fold adduction patterns in female vocal registers: chest, chestmix, and headmix. University of Iowa.
Titze, Ingo (2000). Principles of Voice Production. Iowa City: National Center for Voice and Speech.
Titze, Ingo & Verdolini Abbott, Katherine (2012). Vocology - The Science and Practice of Voice Habilitation. Iowa City: National Center for Voice and Speech
P.S. Mikäli muuten kaipaat lisäoppia ääntöväylän akustiikasta ja formanteista, järjestän silloin tällöin kursseja aiheesta Helsingissä. Seuraava on 8.12.2018. Käyn myös mielelläni pitämässä aiheesta luentoja ja workshoppeja oppilaitoksissa. Ajankohtaista tietoa kursseistani saat liittymällä postituslistalleni.
Comments
Hengityksestä, tuesta ja ääntökynnyksestä
15/09/18 19:02
Viime postaukseni kommenteissa kysyttiin tuesta ja hengityksestä, joten ajattelin kirjoittaa siitä hieman enemmän. Alkuun sellainen disclaimer, että yritän tasapainotella tarkkuuden ja selkeyden välimaastossa, joten todennäköisesti menen kummassakin metsään.
Kaikki tietävät, että äänihuulten värähtelyyn tarvitaan keuhkoista ulos virtaavaa ilmaa (toki ääntä voi tuottaa myös vetämällä ilmaa sisään, mutta jätetään se toiseen kertaan). Jotta värähtely pysyy käynnissä, ilmavirran tulee pysyä yllä. Ääntökynnys on se äänihuulten alapuolisen (eli subglottisen) paineen määrä, joka tarvitaan äänihuulten värähtelemiseen. Jos paine jää sen alle, äänihuulet eivät värähtele. Ääntökynnykseen vaikuttavat esimerkiksi äänenkorkeus mutta myös äänihuulisulku, äänihuulen “jäykkyys” sekä ääntöväylän muoto (ks. esim. Titze 2000).
Kun laulamme, ääntökynnys vaihtelee jatkuvasti. Samoin äänentuottoon sopivan paineen määrä vaihtelee. Yksinkertaistetaan kuitenkin hieman ja pohditaan, mitä tapahtuu, jos haluamme tuottaa yhden tasalaatuisen pitkän äänen, jonka äänenkorkeus ei muutu. Tarvitsemme siihen tasaisena pysyvän subglottisen paineen sekä äänihuulitoiminnon. Koska ilmaa virtaa koko ajan laulaessamme ulos, keuhkojen tilavuus pienenee väistämättä. Fyysisesti tämä näkyy rintakehän ja vatsan seudun alueella. Keskivartalon on välttämätöntä supistua hiljalleen. Emme mitenkään pysty pitämään sekä rintakehää että vatsan seutua laajentuneena koko fraasin ajan, koska muuten paine tipahtaa liian pieneksi. Laulajilla on havaittu eroja siinä, kumpi alue supistuu ensin.
Periaatteessa on melko yhdentekevää, miten sopiva jatkuva paine saadaan tuotettua. Koska laulajat käyttäytyvät eri tavoin, toimivia harjoitusstrategioita on myös useita. Kahta tapaa kehoitan kuitenkin välttämään. Ensimmäinen on pyrkimys pitää koko keskikroppa laajennettuna. Emme saa silloin riittävän suurta jatkuvaa subglottista painetta äänentuottoon. Toinen epäedullinen tapa on jännittää lihakset äkkinäisesti. Se johtaa yleisimmin siihen, että ensin subglottinen paine kasvaa ja heti sen jälkeen laskee, mikä vaikuttaa äänenlaatuun ja korkeuteen.
Mikä tahansa humpuuki saattaa toimia hyödyllisenä mielikuvana laulajalle. Keksin oppilailleni jatkuvasti kaikenlaisia mielikuvia, jotka osoittautuvat usein hyvinkin toimiviksi. Muistutan kuitenkin aina, että ne eivät vastaa todellisuutta. Eli jos sinulle on ollut hyötyä ajatella vatsan seutusi laajenevan laulaessa, ei ole mitään väärää käyttää sitä apukeinona.
Tästä voikin hypätä kätevästi kritisoimaan hieman Complete Vocal Techniquen kuvausta tuesta. Cathrine Sadolin kuvailee tukea hengityksen pidättelemiseksi (Sadolin 2018). Ajatus on se, että hengitettyämme sisään keuhkot haluavat päästää ilman ulos ja meidän tulisi vastustaa tätä keskivartalon lihaksilla. Periaatteessa tämän voi ajatella joskus pitävän paikkansa, jos ajatellaan äänen jatkuvan vain siihen asti, kunnes keuhkot ovat saavuttaneet lepotilavuutensa. Lepotilavuuden löytää helposti esimerkiksi niin, että hengittää sisään ja päästää sen jälkeen ilmat rennosti ulos huokaisten. Sen jälkeen on kuitenkin aivan hyvin mahdollista puhaltaa vielä ilmaa ulos. Silloin aktivoimme uloshengityslihaksia, esimerkiksi vatsalihaksia. Eli juuri niitä, joita Sadolin kuvailee tukilihaksiksi (eli käsityksensä mukaan hengityksen pidättelylihaksiksi).
Minun käsitykseni on, että sisään- ja uloshengityslihasten tulee toimia jatkuvasti yhteistyössä jo fraasin alusta lähtien, jotta pystymme pitämään yllä sopivaa subglottista painetta. Voimakkaampi äänentuotto tai korkeampi äänenkorkeus vaatii suuremman subglottisen paineen. Ääntökynnys on siis suurempi eivätkä äänihuulet lähde värähtelemään liian pienellä paineella. On ihan luontevaa, että uloshengityslihakset avustavat tämän paineen synnyttämisessä.
Mikä sitten vastustaa ilman virtaamista ulos laulettaessa? Äänihuulet (yllä mainitut äänihuulisulku ja äänihuulen jäykkyys). Siksi mielestäni on oleellista yhdistää harjoittelussa eri toimintojen vaihtelu hengitykseen eikä harjoitella sitä vain erikseen. Käytännössä tämä voi tarkoittaa saman harjoituksen tekemistä eri fokuksella, vuorotellen keskittyen kurkunpään ja hengityslihasten toimintaan.
Kun ääntökynnys vaihtelee äänenkorkeuden ja intensiteetin mukaan, myös tarvittavan paineen määrä vaihtelee. Siten myös paineen tuottamiseksi tarvittavan lihastyön intensiteetti vaihtelee. Oma näkemykseni on, että mikäli haluttuun taiteelliseen lopputulokseen on mahdollista päästä pienemmällä paineenvaihtelulla, siihen kannattaa pyrkiä. Minulla on aiheeseen liittyen pari mielenkiintoista havaintoa mm. Johan Sundbergin kanssa julkaisemastani artikkelista (Sundberg et al 2017), joista ajattelin kirjoittaa myöhemmin.
Tämä kirjoitus paisui jo näinkin vähän pitkäksi, mutta jatkan keskustelua mielelläni kommenteissa. Tulevana viikonloppuna suuntaan Lontooseen konferenssiin 'Towards Best Practice: Teaching Singing in Higher Education'. Kirjoitan konferenssin annista myöhemmin enemmän, mutta voit seurata mielenkiintoisimpia paloja Facebook- ja Instagram-sivuiltani.
— Ville —
Lähteitä:
Sadolin C. (2018). Complete Vocal Technique -mobiiliapplikaatio. Complete Vocal Institute.
Sundberg J., Holmberg A., Bitelli M., Laaksonen V. (2017). The "Overdrive" Mode in the "Complete Vocal Technique": A Preliminary Study. Journal of Voice.
Titze I. (2000). Principles of Voice Production. Iowa City: National Center for Voice and Speech.